Seisoin kadulla, oven edessä missä olin aamulla tavannut Siirin. Kello lähenteli seitsemää ja minä tärisin kuin hullu. Kävin päässäni läpi jokikisen skenaarion. Ehkä Siiri ei ollutkaan tulossa hakemaan minua, ehkä hän oli unohtanut minut tai mitään bileitä ei olisikaan. Ja jos Siiri oli kuitenkin tulossa, minulla olisi ollut vielä aikaa karata, juosta pois. Niin paljon minua jännitti että olisin ollut valmis luovuttamaan ja katoamaan paikalta minä hetkenä hyvänsä. Sitä en kuitenkaan ehtinyt tekemään kun Siirin jo avasi kerrostalon ison raskaan puuoven jonka lasi-ikkunasta näin hänen hohtavat hiukset, jotka hän oli nostanut kiinni ylös ja peittänyt päälakensa lippalakilla. "Moro, ootkin ajoissa." Siiri totesi viittoen käsillään minua tulemaan sisään. Jännitys oli liimanut tärisevät hampaani yhteen ja sain juuri ja juuri änkytettyä vastaukseksi "Joo." Kiipesin kiviset askelmat ylös ovelle ja astuessani Siirin ohitse ovesta sisälle hän taputti yläselkääni. Kylmätväreet nousivat selkääni pitkin ja päästin suustani sihisevän äänen, niin hiljaisen että Siiri ei sitä pystynyt kuulemaan. Käännyimme rappukäytävään ja kapusimme kerroksia ylös. Siiri käveli edessäni ja minä pari askelmaa alempana. Siirin asunto sijaitsi kuudennessa kerroksessa. Kavuttuamme kaikki kerrokset ylös perille asti näin edessämme pienen hissin. Hengästyneenä pohdin ääneen miksemme olleet käyttäneet hissiä. "Ai sori, en tullu ajatelleeks. Hissi on vanha ja ite tykkään että on mukava saada vähän hyötyliikuntaa." Siiri pahoitteli. Hymyilin Siirille nyökytellen päätäni, samalla katselin Siirin ohuita jalkoja sekä käsivarsia. Vaikka tyttö näytti koostuvan pelkästä luusta ja nahasta, taisi hänen ihonsa alla piileä lihaksiakin. Siiri työnsi avaimensa oven avainlukkoon ja käänsi sitä niin että kuului naksahdus ja ovi aukesi. Avatessaan oven ammolleen sisällä oleva musiikki kajahti käytävään. Tietokoneella tehty musiikkia löysi tiensä korviini ja silloin ymmärsin että asunnossa oli jo ihmisiä ja minun tuli astua sinne heidän joukkoonsa. Siiri oli jo kadonnut asunnon syövereihin. Minä tulin arasti perässä. Suljin oven ja jätin ballerina-kenkäni eteiseen. Tunsin karvaisen maton paljaiden jalkojeni alla. Astelin hitaasti syvemmälle asuntoon ja ymmärsin että paikalla ei ollut niin montaa ihmistä kuin olin kuvitellut, ehkä kuusi ja nekin kaikki näyttivät vähäiseltä touhutessaan juttuja eri huoneissa. Jotku istuivat olohuoneen lattialla säätämässä kaijuttimia ja kinastellessaan siitä mitä musiikkia kuunneltaisiin. Siiri ja joku tyttö seisoivat keittiönpöydän äärellä sekoittamassa vahvaa boolia. Käännyin katsomaan suoraan eteeni. Parvekkeen ovi oli auki. Siellä seisoi seitsemäs. En voinut uskoa silmiäni. Sydämmeni tuntui pysähtyneen hetkeksi paikoilleen minkä jälkeen se löi tiheämpää kuin se oli ehkä koskaan siihen mennessä lyönyt. Ennen kuin ehdin huomatakaan olin jo kävellyt parvekkeelle. Jalkojeni alla lämmin parkettilattia vaihtui parvekkeen viileäksi betonilattiaksi. Tupakan savu lennähti naamalleni. "Hei." minä sanoin, tietämättäni mihin olin ryhtymässä. Brunette tyttö, se sama brunette jonka olin nähnyt pari päivää sitten rautatieasemalla kääntyi minua kohti. Hän laski pyöreitä aurinkolasejaan nähdäkseen minut paremmin. Tunsin itseni paljaaksi. Seisoin siinä ja hän selvästi tutkiskeli minua katseellaan. "No moro." Hän sanoi lopulta ystävällisesti. Oloni helpottui, huokaisin syvään ja käveli tytön vierelle kaiteen reunalle. Tyttö kaivoi taskustaan Pall mallin punaisen askin ja otti sieltä tupakan jonka hän nosti nenäni eteen. "Haluukko?" Hän kysyi. Minulla ei ollut tapana polttaa. Totta puhuakseni olin kokeillut tupakkaa vain pari kertaa aikaisemmin. En kuitenkaan halunnut kieltäytyä. Nyökkäsin tytölle. Salamana hän tunki tupakan suuhuni ja kaivoi toisesta taskustaan sytyttimen jolla hän sytytti tupakkani. Imaisin tupakkaa ja minua alkoi yskittää. Yritin kuitenkin yskiä huomaamattomasti. En halunnut vaikuttaa nololta tai mitään. Kumpikaan meistä ei sanonut sanaakaan. Poltin tupakkani varmasti ihan väärin. Välillä poskeen, välillä keuhkoon. Kesäinen tuuli kuitenkin kuljetti savun pois parvekkeelta ja oloni tuntui kevyemmältä mitä se oli hetki sitten tuntunut. "Oonko mä nähny sut jossain?" Tyttö kysyi ja kääntyi suuntaani. Menin sanattomaksi. En uskonut että olisi ollut mahdollista että tyttö olisi yhä muistanut minut rautatieasemalta. Olisinko todella voinut tehdä häneen vaikutuksen, edes pienen sellaisen. Olin juuri kysymässä että muisitko hän todella minut mutta sillä hetkellä Siiri astui parvekkeelle. "Ai Henna, ootkin saanu jo seuraa." Hän sanoi tyttyväisen oloisena, kädessään lime breezeri. "Hei Siiri, kuka tää on, oonko mä nähny tän aikasemmin?" Tyttö kysyi Siiriltä. Minulle tuli vähän inhottava olo. Tyttö olisi voinut kysyä sitä minulta itseltäni. "Tuskin oot nähny aikasemmin, tää on mun uus." Meni hetki ennen kuin ymmärsin mistä Siiri ja tyttö keskustelivat ja kun ymmärsin en ollut siltikään kärryillä siitä mitä tapahtui. Miten niin olin Siirin uusi? Uusi mikä? Tyttö naurahti, tumppasi tupakkansa parvekkeen pöydällä olevaan hillopurkkiin ja käveli vierelleni. Ennen kuin hän meni Siirin perässä takaisin sisälle taputti hän minua olalle ja sanoi "Pidä varasi." Jäin hölmistyneenä katsomaan kun tyttö käveli pois näkyvistäni. En ymmärtänyt yhtään mitä oli tapahtunut tai tuli tapahtumaan.
Loppuillan minua suorastaan ärsytti. Tuntui siltä että Siiri oli pilannut minun tilaisuuteni tutustua brunetteen vaikken olisi saanut ajatella sillä tavalla, ei Siiri mitään pahaa ollut tarkoittanut. Istuin sohvalla ja litkin hiljaa muovimuista boolia. Katsoin telkkarissa pyörivää huonoa leffaa joka oltiin jätetty taustalle pyörimään. Ihmiset keskustelivat keskenään mutta en pystynyt sanomaan sanaakaan. He keskustelivat asioista joista en ymmärtänyt mitään, ihmis-suhteista joihin en ollut osallinen millään tapaa. Minusta tuntui että koko ilta oli jo pilalla ja olisin ollut valmis lähtemään. Olin kuitenkin niin kohtelias että en kehdannut vain lähteä pois paikalta. Istuin paikallani ja mitä enemmän alkoholia join sitä enemmän minua ärsytti. Siiri istui vieressäni ja yritti kai jotenkin saada minua mukaan. Toisinaan hän kietoi kätensä vyötärölleni ja nojasi minuun. Olin niin ajatuksissani että rehellisesti en edes huomannut sitä. Pelastukseni koitti puoli kymmenen aikoihin. Silloin brunette tyttö nousi sohvalta ja sanoi "Hei mä taidan alkaa tästä lähtee, isä oottaa jo mua kotiin." Nousin salamana ylös. En ollut sanonut mitään varmaan pariin tuntiin joten ääneni oli käheä "Sori, mäkin taidan mennä!" Kähisin. Siiri katsoi minua apeana ja kysyi "Nyt jo?" Nyökyttelin ja yritin kuulostaa niin empaattiselta itseäni kohtaan kuin pystyin. "Joo harmi. Lupasin yhdelle kaverille että veisin sille vielä tänään yhden jutun jonka lainasin." Se oli tietenkin valhe ja todella huono sellainen. Siiri kuitenkin söi valheeni ja saatteli minut ja bruneten eteiseen. "Noh, oli kiva kumminkin että kävit." Siiri sanoi vähän pahoillaan ja halasi minua. "Nähdään taas pian, okei?" Vastasin myötävästi vaikka en ollut vieläkään muodostanut päässäni kuvaa siitä mitä Siiristä tuli ajatella. Hän vaikutti vähän turhan innokkaalta. Siiri avasi meille oven, sanoi sitten heipat ja sulki oven kun olimme päässeet käytävään. Minä ja brunette olimme käytävässä kaksin. Astelimme rappusia alas yksi kerrallaan. Brunette edellä, minä ehkä yhden jäljessä. Askeleet kaikuivat tyhjässä rappukäytävässä ja siellä haisi siltä kuin vanhoissa kerrostaloissa yleensä haiseekin. Kun pääsimme ulos rakennuksesta kääntyi brunette juuri päinvastaiseen suuntaan johon minun piti lähteä. "Odota!" Huusin hänelle. Tyttö kääntyi takaisinpäin ja minua hävetti. "Niin, mä vaan mietin että jos voisin saada sun numeron?" Mitään parempaa kysyttävää en keksinyt ja tiesin että brunettekin piti sitä vähän hölmönä. Hän katsoi minua ilmeellä joka selvästi kysyi "Ootko tosissasi?" mutta sitä tyttö ei kuitenkaan sanonut vaan sen sijaan kylmän rauhalliesti hän vastasi "Mikäs siinä." Hän nappasi Nokian kännykän kädestäni ja tallensi numeronsa osoitekirjaani. Olin onnellinen. Nyt minulla oli yhdistävä tekijä, keino saada tyttö kiinni milloin vain, eri asia oli tietenkin se riittikö minulla rohkeutta siihen. "Moro, nähdään joskus." Brunette sanoi minulle, heilautti kättään ja lähti kävelemään poispäin. Minä jäin paikalleni seisomaan ja katsoin hänen kaikkonevaa selkää. Nostin hitaasti kädessäni olevan kännykän ja katsoin sen näyttöä. "Clarissa." Bruneten nimi oli Clarissa, se oli täydellinen nimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti