sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tähtipölyä osa 2.




Makasin sängyssä. Olin jo saanut silmäni auki mutta en halunnut poistua lämpimän peiton alta. Palelin helposti ja lämpimästä unisesta maailmasta astuminen koleaan huoneilmaan olisi tuntunut ihoa raastavalta. Katselin kun hän seisoi peilin edessä kokoamassa nutturaa päänsäpäälle. Se näytti aina yhtä vaivalloiselta, hänen hiuksensa olivat niin pitkät ja paksut. Omille blondeille peikkorastoilleni ei aamuisin tarvinut tehdä paljoa mitään. Hänen selkänsä kaartui kauniisti ja hänen vaalea ihonsa näytti silkinpehmeältä. Pian sen kuitenkin peitti paksu villapaita jonka helman hän piilotti pitkän nilkkoihin ulottuvan vihreän hameensa alle. Hän käveli luokseni ja istuutui sängylleni "Ethän myöhästy koulusta ?" hän sanoi ja taputteli minua peiton päältä. "Enhän minä Clarissa, tässä on vielä hyvin aikaa" sen sanottuani haukottelin syvään ja nousin hitaasti istumaan. Clarissa hymyili, halasi minua, antoi suukon ja nousi sängyltä. Ovelta hän huusi vielä "Hyvää koulupäivää!" sitten kuului kun ovi pamahti kiinni. Clarissan työt alkoivat ennen kouluani. Näinä päivinä olin onnellinen sillä se tarkoitti sitä että saisin olla koulun jälkeen Clarissan kanssa. Toisinaan Clarissan työt alkoivat vasta kun pääsin koulusta, tällöin emme ehtineet juurikaan näkemään toisiamme. Katsoin kelloani, aikaa oli vielä reilu tunti. Asuin lähellä koulua joten aikaa kävelyyn ei tarvinut hirveästi varata. Päätin siis sulkea silmäni hetkeksi, käänsin kylkeä ja pian lämmin ihana unimaailma otti minut taas vastaan.


 Juostuani kouluun aamuhuurteessa, saavuttuani tunnille 20- minuuttia myöhässyä ja käytyäni läpi pari oppituntia löysin itseni istumasta koulun kahviossa parin ystäväni kanssa. Tutustuin heihin lukion ykkösvuonna ja meistä tuli heti hyviä ystäviä mutta mitä enemmän aikaa vietin Clarissan parissa sitä vähemmän tunsin heidän minua enää ymmärtävän. Yhteys muihin ihmisiin tuntui katoavan hiljalleen vaikka vielä roikuimme toisistamme käsikädessä samalla kun suuri voima veti minua pois kauemmaksi kaikesta. Havahduin mietteistäni kun kuulin Sofian kertovan tapansa mukaan kovaan ääneen toissaöisestä ryyppyreissustaan. Naurahdin hieman osoittaakseni olevani kuulolla. Pian toinen ystäväni Jack kertoi omasta känniseikkailustaan keskustassa. Kuinka he olivat juosseet vartioita pakoon ostoskeskuksessa, hukanneet juomansa ja maanneet koskenrannassa. Jossain vaiheessa tarinaa purskahdin nauruun. Kaverini katsoivat minua hölmistyneenä. Mitä nyt naurultani pystyin yritin selittää "Tuli vain mieleen että kerran kun olimme Clarissan kanssa juomassa meille kävi aivan sammallailla" jatkoin nauramista kunnes Jack tokaisi "Henna sullle vai? Eikä, älä viitti! Eihän sulle voisi, oot niin kiltti." Hymyni hyytyi ja Sofia alkoi taas kertomaan jotain omaa juttuaan. He pitivät minua hyvänä vaikka sisältäpäin tiesin itse olevani jo pilalla.

 Koulupäivän loputtua saavuin kotiin. Riisuessani ulkovaatteita eteisessä kuulin keittiöstä ääniä. Menin katsomaan ja olin onnellinen siitä että Clarissa oli jo kotona. Hän istui ruokapöydän ääressä omissa ajatuksissaan. Juoksin hänen luokseen ja halasin häntä niin kovaa kuin pystyin. Se oli minun maailmani, minun ja Clarissan oma maailma jossa me olimme kaksin, niin minä ajattelin. "Et kai ole laihtunut?" Clarissa sanoi ja kosketteli selkääni. "En usko, olen syönyt ihan hyvin" todellisuudessa en ollut pahemmin kiinnittänyt syömisiini huomiota. "Hyvä" Clarissa sanoi, nousi seisomaan ja käveli parvekkeen ovelle "Tänään mennään kauppaan, tehdään herkullinen illallinen ja katsotaan vaikka elokuva parin siiderin voimin" hän sanoi ja pienen hiljaisuuden jälkeen jatkoi "Miten olisi tortillaat?". Katsoin häneen innostunein silmin ja vastasin myöntävästi. Istuuduin tuolille ja katsoin ikkunasta parvekkeella polttavaa Clarissaa. Hän oli aina niin huolissaan minusta vaikken sitä halunnut ja päinvastoin, minä aina halusin varmistaa Clarissalla kaiken olevan hyvin vaikka tiesin ettei hän pitänyt siitä että murehdin hänen asioitaan. Minullakin oli meinneisyydessä monenlaista mörköä joita en halunnu tuoda esille, toisinaan niiden piilottelu kävi raskaaksi ja pelkäsin että ne vielä joskus ottaisivat taas vallan minusta. Välillä mietin ajoiko puhdas rakkaus minut ja Clarissan yhteen vai oliko se meidän suojeluvaistojemme ansiota.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti